sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Blogiarvostelu

Tutustuin joskus aikoinani ruotsalaiseen muotiblogiin nimeltä Engla’s Showroom. Blogin seuraaminen kuitenkin jostakin syystä jäi, ja nyt kun tehtäväksi tuli kirjoittaa blogi-arvostelu, tutustuin uudelleen tähän kyseiseen blogiin.
Tarkastelen tätä blogia ensin vähän markkinoinnin kannalta. Ruotsalaiset blogit eroavat suomalaisista jokseenkin siinä, että niissä on hyvin paljon mainoksia. Niin on myös tässäkin tapauksessa. Kun klikkaan itseni etusivulle, on sivussa heti neljän eri vaatekaupan mainokset. Yläreunassa on myös jättikokoinen banneri. Kun luen postauksia eteenpäin, on tekstien välissä viisi mainosta aina autoista kameroihin ja niin edelleen.  
Ruotsissa myös useammat tulevat toimeen blogin kirjoittamisella. On hyvä muistaa, että muotiblogit sisältävät paljon mainontaa myös mainosten lisäksi. Kuviin laitetaan esille paljon eri yritysten logoja ja lisäksi ostopaikat kerrotaan vielä kuvateksteissä. Englan  blogista pääsee yhdellä klikkauksella myös 16 eri brändin sivulle. Mielestäni tämä on hyvin tehokasta mainontaa. En oikeastaan ihmettele, miksi yritykset ovat valmiita maksamaan tästä…
Englan blogi on suuressa suosiossa Ruotsissa. Se voitti vuonna 2007 äänestyksen parhaana muotiblogina. Ulkoasu on tietysti ihana pinkki ja minusta tosi nuorekas. Tykkään erityisesti siitä, että blogin vasemman sivun reunassa on todella pitkä lista eri kategorioita. Tekstit on siis helposti löydettävissä eri kategorioiden alta: pääset yhdellä klikkauksella esimerkiksi kesäkuun 2005 asukokonaisuuksiin, kilpailuihin tai asustehankintoihin.
On selvää, että blogin pitäjä on todella omistautunut blogilleen, koska se sisältää niin paljon muutakin kuin pelkkiä asukokonaisuuksia. Tekstit ovat melko lyhyitä, mutta se onkin vain hyvä, koska kuvat puhuvat puolestaan.
Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti