torstai 10. maaliskuuta 2011

Kirja-arvostelu Jim Collins - Hyvästä paras


Miksi jotkut yritykset menestyvät ja jotkut taas eivät? Siinäpä vasta kysymys, mutta Jim Collins ja hänen osaava tutkimusryhmänsä koittivat ottaa tästä selvää kokoamalla Fortune 500 –listalta vuosina 1965-1995 olleet yritykset, joiden tulokset olivat parantuneet hyvistä parhaiden tasolle ja säilyneet myös tällä huipputasolla vähintään viisitoista vuotta. Lopulliselta listalta löytyy 11 yritystä, joista osa on tuttuja, kuten Gillette ja Wells Fargo,mutta myös paljon yllättäviä tuloksia, sillä monet suuret nimet jäivät tämän karsinnan ulkopuolelle, kuten GE, Coca-Cola ja Wal-Mart. Olikin siis mielenkiintoista päästä lukemaan, miksi juuri nämä yritykset olivat pärjänneet muita paremmin jopa vaaditun viidentoista vuoden ajan.

Jim Collins lähtee rakentamaan kirjaansa hyvästä parhaaksi kehittymisen prosessin kautta, jonka pääaiheita ovat kurinalaiset ihmiset, kurinalainen ajattelu ja kurinalainen toiminta. Jokaisella näistä on kaksi välivaihetta, joita taas ovat ”viidennen tason johtajuus”, ”ensin ihmiset… sitten asiat”, ”julmien tosiasioiden kohtaaminen”, ”siilikonseptin kehittäminen”, ”kurinalaisuuden kulttuuri” ja ”tekniikka vauhdittajana”. 

Tuloksia oli tarkasteltu ja perusteltu mielenkiintoisesta näkökulmasta ja elävät esimerkit jaksoivat ylläpitää halua lukea lisää. Jokaisen kappaleen perässä oli myös yhteenveto, joka auttoi tiivistämään ja näin ollen paremmin muistamaan välillä pitkänkin kappaleen sisällön. Jatkuvat ”hyvästä parhaaksi kehittyneet yritykset” – fraasin viljeleminen kuitenkin alkoi puolen välin jälkeen ärsyttää. Kirja oli kuitenkin rakennettu ehyesti ja uskottavasti, ja Collins sekä laaja tutkimusryhmä olivat tehneet todella perusteellista jälkeä eikä mitään pikkuseikkojakaan jätetty huomioimatta. Jos vähääkään kiinnostaa tietää mitä menestyvän yrityksen taakse tarvitaan, suosittelen lukemaan tämän kirjan, sillä se antaa hyviä neuvoja ja uusia näkökulmia.

Noora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti