sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Pelottava piilomainonta

"Astut sisään tyylikkääseen baariin. Ensisilmäyksellä huomiosi kiinnittyy baarin tunnelmallisiin väriyhdistelmiin sekä tuolien ja sohvien tyylikkääseen punaiseen verhoiluun. Kaikki on tip top. Kaverit nähdessäsi ja baaritiskille suunnatessasi unohdat kuitenkin nopeasti nämä tietoiset vaikutelmat  ympäristöstäsi. Yhtäkkiä tunnet kuitenkin pakottavaa tarvetta polttaa yhden Malboron."

Tulisiko sinulle mieleen, että kaikki nämä, punaisella verhoillut sohvat, tiettyjen väriyhdistelmien käyttö, erityisen malliset huonekalut, kaakelit ja seinälaatat ovat osa Malboron valmistajan Philip Morrisin ja kyseisen baarin tekemää sopimusta baarin yhtenäisestä sisustuksesta ja värimaailmasta. Luulempa ettet sinäkään olisi aivan heti osannut yhdistää näitä asioita tupakkayhtiöön, mutta sen sijaan aivosi osasivat, minkä seurauksena aivojen mielihalualueet aktivoituivat  ja kohta olitkin jo sytyttänyt savukkeen.

Martin Lindstromin kirjoittamassa kirjassa Buyology- Ostamisen anatomia, kuvattiin mielenkiintoisin esimerkein mainostajien suosimaa piilomanontaa, jossa pyritään armottomasti vaikuttamaan alitajuntaamme. Kuulostaa pelottavalta, varsinkin kun mieleeni juolahtaa ajatus siitä, että teeveessä saattaisi sekunnin murto-osan ajan välähtää jokin näkemättä jäävä piiloviesti tai vastaavasti vaateliikkeen taustamusiikissa kuulua jokin kuulematta jäävä piiloviesti kuten "Älä murehdi rahasta". Olisipa ainakin yksi huoli vähemmän, kun ei olisi enää rahaa mistä murehtia.

Olemme helppoja uhreja ja kuten edellä mainitut esimerkit osoittavat, käytetään piilomainontaa keinoja kaihtamatta.

Liisimaria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti