perjantai 8. huhtikuuta 2011

Ikääntymisen merkkejä vastaan taistelevat kosmetiikkatuotteet


Oli oikeastaan aika vaikeaa päättää, mistä kauneudenhoitoalan uusimmasta villityksestä kirjoittaisin blogitekstin. Trendit kun vaihtelevat tällä alalla ihan kokoajan ja se mikä on tänään uutta, on jo huomenna vanhaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ainakin tämä yksi kosmetiikan osa-alue  on ollut pinnalla jo kauan ja loppua ei näy.

Ikääntymisen merkkejä vastaan taistelevat kosmetiikkatuotteet ovat nimittäin vallanneet kauppojen hyllyt viimeisten vuosien aikana. Niiden maailmanlaajuinen suosio tänä päivänä on valtava. Olenkin monesti kiinnittänyt huomiota siihen, miten törmään lähes päivittäin nuorentavina  tai ikääntymistä vastaan taistelevina markkinoitaviin tuotteisiin esimerkiksi eri medioissa tai kaupoissa. 

Miksi nämä ”anti-age”- tuotteet vetoavat niin suuriin kuluttajaryhmiin ja saavuttavat huimia myyntilukuja? Onko kyseessä ovela ja tehokas  markkinointi vai voiko yksittäinen kosmetiikkatuote todella tarjota ratkaisun taistelussa ikääntymisen merkkejä vastaan?

Tällaisten nuorentavien kosmetiikkatuotteiden luvataan karsivan ulkonäöstä jopa vuosia, ja niiden sanotaan muun muassa kiinteyttävän, silottavan juonteita  ja ehkäisevän ryppyjä.

Kysymys siitä, voiko vanhenemista hidastaa kosmetiikan keinoin, on kuitenkin ollut kuluttajien huulilla jo vuosikymmeniä. Ainakin kosmetiikkateollisuus on pyrkinyt vastaamaan tähän kysymykseen myöntävästi. Markkinoimalla vuosittain lukuisia uusia vanhenemisen hidastamiseen tarkoitettuja tuotteita, kosmetiikkateollisuus on kehittänyt taistelusta vanhuutta vastaan miljardibisneksen.  
  
Tuleekohan sellaista aikaa ollenkaan, jolloin tämä anti-age –teema olisi kulutettu kosmetiikkateollisuuden markkinointikeinona loppuun ja olisi joidenkin aivan uusien innovaatioiden aika...

Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti